Vera Salmi

Syyskuussa 2016 aloin saamaan todella kovia vatsakramppeja ja mahani turposi kivuliaaksi palloksi aina satunnaisin väliajoin. Pelästyin kovimpia kipuja aika paljonkin, mutta tyydyin ensiavun lääkärin toteamukseen siitä, että ne olisivat vain toiminnallisia vatsavaivoja. Oikeastaan helpotuin vastauksesta, koska ajattelin, että ei siis sen vakavampaa. Oireet kuitenkin jatkuivat, vatsa oli sekaisin ja kipeä. Urheilen ja liikun paljon, joten oireideni takia treenitkään eivät olleet sujuneet lähiaikoina kovin hyvin. Jaksamista kyllä riitti, mutta kivut ja vessassa ramppaaminen häiritsivät treeneistä suoriutumista lähinnä henkisesti. Päällimmäisenä huolena oli siis se, miten pystyisin jatkossa jatkamaan liikunnallista elämäntapaani ja syömään tarpeeksi. Liikunta ja luonnossa liikkuminen merkitsee minulle niin paljon: iloa, onnistumisia, itsensä haastamista ja ylittämistä, pettymyksistä ja vaikeuksista yli pääsemistä, uusien asioiden oppimista, itsensä kehittämistä ja hyvää oloa, lista on loputon! Se kaikki tuo minun elämääni niin paljon sisältöä, että ajatuskin siitä luopumisesta pelotti. Oireiden yhä jatkuessa kävin lääkärissä asian tiimoilta epätoivoisena löytääkseni jotain apua. Lääkäri epäili tuolloin ärtyneen suolen oireyhtymää ja antoi FODMAP ruokavalio-ohjeet kokeiltaviksi.

Talven aikana ilmestyessäni yhä uudelleen saman lääkärin vastaanotolle hän määräsi lopulta otettavaksi kalprotektiini kokeen, joka kertoo suoliston tulehdustilasta. Laboratoriokokeiden vastaukset ovat tulleet minulle aiemmin aina tekstiviestillä, mutta tällä kertaa sain lääkäriltäni puhelun. Kalprotektiini-arvo oli koholla ja sain suoraan ajan ileokolonoskopiaan eli paksusuolen ja ohutsuolen loppuosan tähystystutkimukseen. Nyt elettiin jo kevättä 2017. Tähystyksen ja koepalojen oton jälkeen varmistui, että paksusuolessani oli lievää aktiivista koliittia ja krooniseen tulehdukseen viittaavia merkkejä. Patologin mukaan tulokset viittasivat alkavaan krooniseen tulehdukselliseen suolistosairauteen.

Diagnoosini jälkeen lääkärini määräsi minulle aloitettavaksi haavaisen paksusuolentulehduksen hoitoon tarkoitetut mesalatsiini- ja kortisonilääkityksen. Ensimmäinen reaktioni oli luonnollisesti se, että kortisoni olisi viimeinen lääke, jota haluaisin kokeilla. Vaikka se onkin erittäin tehokas hillitsemään tulehdusta, sivuvaikutukset eivät ole kovin miellyttäviä. Erityisesti aktiivisesti urheilevana ihmisenä en pitänyt lainkaan ajatuksesta käyttää lääkettä, joka vaikuttaa katabolisesti erityisesti lihaskudoksessa ja haurastuttaa luustoa.

Mietin lääkitysasiaa muutaman päivän, luin kaiken löytämäni tiedon aiheesta ja yritin etsiä käsiini henkilöitä, jotka voisivat auttaa minua saamaan suolistoni kuntoon ilman lääkitystä. Keskusteltuani uudestaan hoitajani kanssa sain luvan kokeilla ensimmäisiin kolmen kuukauden päästä otettaviin kontrollikokeisiin asti ruokavaliomuutosta ilman lääkitystä ja jos kontrollikokeissa tulehdusarvot olisivat edelleen koholla, harkittaisiin uudelleen lääkityksen aloittamista.

Löysin avukseni ruokavaliohoitoihin ja vaivoihini kouluttautuneen valmentajan ja hänen avustuksellaan aloitin oireisiini liittyvän ruokavaliomuutoksen. Ruokavalio räätälöitiin juuri minun oireisiini sopivaksi. Heti ensimmäisinä viikkoina oireeni helpottuivat ja noudatettuani uutta ruokavaliotani noin kuukauden oireeni olivat poissa. Noudatin ruokavaliota tarkalleen, enkä poikennut siitä lainkaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Tämän jälkeen kokeilin pikkuhiljaa palauttaa muutamia aiemmin käyttämiäni ruokia takaisin ruokavaliooni, kuten kananmunat, tomaatin ja hedelmät. Ainoat merkit vatsakivuista ovat ilmestyneet, jos olen merkittävästi poikennut pidemmäksi aikaa ruokavaliosta.

Kolme kuukautta tähystyksen jälkeen kontrollikokeissa verikokeiden tulehdusarvot olivat laskeneet täysin normaaleiksi ja kalprotektiini oli laskenut noin puolella. Samainen lääkäri totesi minulle jo tähystyksen jälkeen, ettei tilaani voi valitettavasti vaikuttaa ruokavaliomuutoksilla, mutta oli nyt sitä mieltä, että jatkaisin samaan malliin ilman lääkitystä, kun se oli toiminut näin hyvin. Seuraavissa kontrollikokeissa, tasan vuosi suolen limakalvotulehduksen toteamisesta kalprotektiini-arvo oli laskenut entisestään jo lähes normaalille tasolle.

Haluan korostaa, etten suosittele kenellekään lääkärin määräämien lääkkeiden ottamatta jättämistä, vaan kehotan ensin keskustelemaan lääkehoidosta sekä muista hoitomuodoista lääkärin kanssa, kuten itsekin tein. Myös tulehduksen vaikeusaste voi vaikuttaa siihen, täytyykö raju tulehdus ensin rauhoittaa esimerkiksi kortisonilla. Perinteistä lääkehoitoakin voi ja ehdottomasti kannattaa tukea ruokavalion avulla. Minun suolistoni tulehduksen lievyys osittain varmasti mahdollisti tällaisen ruokavaliokokeilun. Aina ei kuitenkaan pelkästä ruokavaliosta ole yksinkertaisesti kaikille apua ja tulehdukselliset suolistosairaudet voivat olla niinkin rajuja, ettei edes lääkkeistä saada riittävää apua. Tilanteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat yksilöstä riippuen.

Olen kuitenkin kiitollinen omasta tilanteestani. Ruokavaliomuutoksen myötä kaikki oireeni ovat hävinneet ja olen saanut vanhan normaalin elämäni takaisin suoliston toiminnan ja liikunnan harrastamisen suhteen. Olen tällä hetkellä todella onnellinen tilanteestani ja toivon, että kokemukseni rohkaisee ja antaa toivoa muillekin suolisto- ja vatsaongelmien kanssa kamppaileville.

Close Menu