Tommi Heinonen

Olen 45v. miehenalku, jonka elämässä urheilu on ollut ja on edelleen isossa roolissa ja tähän tietysti kuuluu isolta osalta ruokavalio eli oikeita asioita oikeaan aikaan. Kilpaurheilu on ollut mukana kohtuu nuoresta asti ja kilpailuvietti on edelleen kova, vaikka ikä näyttää tahtomattaan lisääntyvän. Alkuun kamppailu-urheilu täytti vapaa-aja, mutta viimeiset 24 vuotta lajinani on ollut kehonrakennus, jossa jotain tullut saavutettuakin (lyhyellä otannalla 3 x Suomenmestaruus ja 1 x Espanjanmestaruus).

Tästä päästään aiheeseen eli: itsellä nuo suolisto-ongelmat iskivät vasten kasvoja kohtuullisen rajusti ja ajatus oli alkuun, että kilpaileminen oli siinä. Kaikki alkoi rajusta vatsataudista ja jossain kohtaa oli pakko hakeutua lääkäriin, jossa tuomio oli, että kyllä aikuisen vatsatauti menee päivässä kahdessa ohi. Silloin ei auttanut muu, kuin palata takaisin ”sorvin ääreen”. Siihen aikaan olin töissä liikenteenohjaustornissa junakalustoa säätämässä ja tuossa työssä järjen täytyi pelata ja jopa kohtuu nopeasti. Jokainen tietää, että silloin ei ihan syömättä voi olla, muuten virta loppuu joka ukosta ja akasta. Tämä tosin sai aikaan sen, että samalla ruoan ”ulostulovauhti” kiihtyi ja repi paksusuolen rikki. Tämän seurauksena sain reaktiivisen niveltulehduksen, hiukan verrattavissa nivelreumaan. Syy ja seuraus siis siitä, kun suolisto on rikki, jolloin uloste ja veri pääsevät kohtaamaan.

Kunto meni humauksessa heikoksi ja matka tippaletkuun oli edessä. Paino tippui noin 17 kg ja yleiskunto rapistui aivan totaalisesti. Sairaalareissun jälkeen 1 km kävely ei onnistunut eikä pahemmin 10kg käsipaino noussut.

Lääkitys oli alkuun kortisolia ja asacol-lääkettä ja jokainen, joka on perillä noista tietää, että urheilu hommat on siinä kohtaa aika ”kaput”. Tässä kohtaa ajattelin, että itse en noita lääkkeitä pitkässä juoksussa syö, vaan täytyy olla vaihtoehto. Itse löysin hyvän sisätautilääkärin, eli ihmisen isolla sydämellä, ja sain jeesiä hommaan. Aloitin itse SCD-ruokavalion eli aika puhtaasti gluteiiniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio ja samalla heivasin kaiken extran sisältäen mausteet, light-juomat yms. pois. Samaan aikaan lopetin myös lääkkeiden syömisen ja pidin ruokavalion todella tiukkana. Vaivat hävisivät todella nopeasti, mutta silti ajattelin että kilpaileminen saa jäädä, kun jouduin alkuun luopumaan itselle hyvistä energian lähteistä.

Samana vuonna kesälomamatkalla tapasin espanjanlaisen valmentajan joka ns. myi oman ajatusmallinsa minulle ja ruokavalio oli lähes identtinen omani kanssa. Tuossa kohtaa söin lähinnä kanaa, kananmunia ja pinaattia kurkun kaverina eli aika miedoilla eväillä mentiin. Vaivat katosivat totaalisesti ja aloin lisäämään lääkärin kanssa muita mietoa juttuja ruokavaliooni esim. riisiä.
Tuon suolisto-ongelman takia syöpäriski moninkertaistui, joten kontrollikäynnit on edelleen arkea, mutta esim. ensimmäisen 6 kk jälkeen tähystyksessä sanottiin etteivät ole 30 vuoteen nähneet noin nopeaa suoliston ja suolistonukan paranemista. Eli kuinka iso merkitys vatsan ja suoliston hyvinvointiin ruokavaliolla on? Todella iso ja hiukan sama asia, kun eihän kukaan dieselmoottoriin laittaisi normi bensaa, eli ravinto ratkaisee.

Monia ongelmia oli alkuun, että millä korvaan mitäkin ruokia. Esim. urheilijoille yleensä tärkeä heraproteiini oli kiellettyjen listalla, koska tuote on maitopohjainen. Tuohon aikaan vaihtoehtoja ei ollut niin kuin nyt, mutta itse käytin aminohappoja ja niillä menen edelleenkin. Oma vatsa ei kestä edes gluteiinitonta kaurahiutaletta, mutta tilalle riisihiutale ja riisijauho.

Eli vuosien aikana on ns. saanut väriä ja vaihtelua ruokiin vain hiukan soveltamalla ja kokeilemalla.
Nykyään pystyn joskus jopa hiukan “irroittelemaan” kunhan vaan vuodessa pidän suurimman osan päivistä tiukkana ruokavalion suhteen enkä lähde koittamaan mitä kaikkea suolisto kestää. Voin hyvin ja olen voinut jatkaa kilpailemista hyvällä menestyksellä eli yhteenveto tähän minun osalta olisi: Puhtaita ruoka-aineita, hiilihapolliset juomat pois, alkoholi pois, mausteissa suosikaa yrttejä ym. tuoremausteita eikä maustesekoituksia, stressi mahdollisimman minimiin (aiheuttaa suurimman osan vatsa/suolisto ongelmista), hyvät unet mikäli mahdollista ja ilon kautta eteenpäin.

Vatsa ja suolisto on meidän moottori ja se kun lakkaa toimimasta, niin koko koneisto on seis. Lukekaa, kysykää ja kuunnelkaa sellaisia jotka ovat ns. kuivilla vesillä vaivoista ja voivat hyvin. Koskaan tietoa ei voi tulla liikaa.

Close Menu