Teemu Pikkuharju

Nimeni on Teemu Pikkuharju. Olen 36-vuotias mies ja sain Colitis Ulcerosa (haavainen paksusuolentulehdus) diagnoosin noin 15 vuotta sitten noin kaksikymmentä vuotiaana. Tuolloin jo huomattiin, että minulla on ongelmia sietää peruslääkkeitä, joita sairauteen aluksi annettiin. Sain niistä kuumekohtauksia ja suoliston oireet pahenivat. Selvisin taudin puhkeamista seuranneista vaiheista kortisonin avulla ja sainkin elää täysin oireetonta ja lääkkeetöntä elämää aina vuoteen 2012 asti. Se oli vuosi, jona meidän esikoisemme syntyi ja jokusen kuukauden kuluessa siitä huomasin, että vuosien takaiset oireet alkoivat taas ilmaantua. Epäilen, että se hektisyys, jonka pienen vauvan syntymä toi, oli suolistolle lopulta liikaa. Aluksi oireet eivät rajoittaneet suuremmin elämääni. Ulosteessa oli satunnaisesti verta ja vatsan toiminta toisinaan vilkasta. En mennyt lääkäriin koska toivoin oireiden katoavan jonnekin. Oireet eivät kadonneet. Verenvuoto suolistossa jatkui ja hemoglobiini alkoi laskea. Yleiskunto heikkeni kuukausi kuukaudelta ja sairauslomat töistä tulivat tutuksi. Etenkin yövuorot olivat erittäin haastavia sairaan suoliston kanssa. Sinnittelin eteenpäin ja yritin samalla huolehtia kunnosta. Juoksulenkit kuitenkin jäivät, mutta kuntosalilla koitin käydä, vaikka sekin oli rasituksen takia vessassa juoksemista. Vasta toisen lapsen synnyttyä vuonna 2014 päätin soittaa lääkärille. Minulle tehtiin kolonoskopia ja tulehdus jylläsikin koko paksusuolessa. Hemoglobiini oli tässä vaiheessa 91 ja lääkärin oli vaikea uskoa, että kykenen olemaan enää työelämässä mukana. 184cm pitkän miehen paino oli laskenut 62 kiloon. Sain merkaptopurin-nimisen immunosuppressiivisen lääkkeen ja suuren annoksen kortisonia. Oireet helpottivat ja painokin nousi osittain kortisoninkin ansiosta. Pian kuitenkin huomattiin, että uusi lääkitys nostaa liiaksi maksa-arvoja ja lääkitys keskeytettiin. Kortisonin vähetessä oireet palasivat ja paino putosi viikoissa takaisin pohjalukemiin. Alettiin puhua leikkauksesta. 

 

Tässä vaiheessa olin kokeillut hieman, josko ruokavaliomuutokset toisivat minulle apua. Tutuksi oli tullut sekä gluteeniton että maidoton ruokavalio. Huomasin molempien lievittävän hetkeksi oireita mutta hetken kuluttua ne kuitenkin jatkuivat. Lopulta kesällä 2015 päätin kokeilla SCD-ruokavaliota, joka rajoittaa pois kaikki moniketjuiset hiilihydraatit. Katsottavien ruoka-aineiden määrä tuntui aluksi masentavalta, mutta halusin muutoksen vointiin, joten puskin eteenpäin vaimon tsempatessa. Huomasin heti, että oireet helpottivat. En kuitenkaan päässyt kortisonista eroon ja vointi pysyi huonona. Muistan kuinka eräänä päivänä hain lasta kerhosta. Puolen kilometrin kävelymatka nosti kuumeen ja wc-hätä yllätti kesken matkan. En ehtinyt edes pusikkoon tarpeille. Kotiin kävellessä muistan itkeneeni sydämen hakatessa hurjalla pussilla, jonka hidas kävely oli nostanut. Jalassa oli likaiset housut ja pidin kädestä pientä poikaa. Kaikki tuntui niin epätoivoiselta. Iltaisin oli aina kuumetta, koska päivän rasitus oli liikaa. Puoliso teki kaikki raskaat työt ja yritti jaksaa kahden edestä. 

 

Päätin tässä vaiheessa jatkaa vielä lääkkeiden kokeilua ja minulle alettiin tiputtaa infliksimabi- nimistä lääkeaineita. Kyseessä on biologinen lääke, joka on rankin ja viimeinen saatavilla olevista lääkkeistä. Aluksi lääke pysäyttikin oireet välittömästi sen saatuani. Olo oli toiveikas. Kuitenkin jo viidennellä tiputuskerralla lääke aiheutti minulle anafylaktisen reaktion ja se luonnollisesti keskeytettiin. Olin taas kortisonin varassa ja oireetkin olivat taas vilkastuneet. Tässä vaiheessa olin ollut SCD-ruokavaliolla vuoden, koska se kuitenkin oli helpottanut olemista ja elämää. Syksyllä 2016 kortisoni oli taas kriittisessä 10mg:ssä, jolloin oireet yleensä räjähtivät käsiin. Nyt niin ei kuitenkaan käynyt. Kuuri loppui ja joulun alla olin jo kokolailla oireeton. Ihmettelin todella ja olin iloinen, vaikka pelkäsin että tämä olisi vain ohimenevää. Se ei ollut. Vuosi SCD-ruokavaliolla oli tuonut hitaan, mutta varman muutoksen suoliston bakteeristoon ja elimistöni kykeni lopulta alkaa pistämään sairaudelle vastaan. Vointini koheni hitaasti. Hemoglobiini alkoi pysyä jo pitkälle yli sadassa, vaikka ennen se oli aina rautatiputuksen jälkeen romahtanut. Ei enää. Painoa alkoi kertyä ja aloin jälleen kuntoilla. Nyt syksyllä 2018 olen oireeton ja lääkkeetön. Keväällä olleessa tähystyksessä oli suoliston loppupäässä mietoa tulehdusta. Muutos edelliseen koko paksusuolen keskivaikeaan koliittiin oli suuri. Nyt olen jälkeen elämässä kiinni. Sairauspoissaoloja ei enää tule. Olen fyysisesti elämäni kunnossa ja olenkin päättänyt ottaa takaisin ne vuodet, jotka sairaus minulta vei. Painoa löytyy nyt sen 75kg ja hemoglobiini oli viimeksi 158. 

 

Tiukka ruokavalio tuntui aluksi vaikealta, koska juhlissa ja matkoilla oikeanlaista syötävää ei ollut tarjolla ja kieltäytyminen tuntui nololta. Kaikki eivät myöskään ymmärtäneet ruokavalion ehdottomuutta ja vaihtelevia ruoka-aineita, kun jouduin välillä voinnin huonontuessa supistamaan ruokavalion alle kymmeneen ruoka-aineeseen. Monta kertaa olen silti toivonut, että olisin katsonut tämän kortin jo aiemmin, sillä sen avulla olen saanut elämäni takaisin.

Close Menu