Paula Malaska

Ennen olin terve, kuin pukki ja nauroin, että minulla on teräsmaha ja on ihan sama mitä sinne laittoi, niin en kärsinyt närästyksestä, en turvotuksesta tai mistään muustakaan. Raskaudet ja varmaan pikkulapsiajan tuoma krooninen väsymys tekivät kuitenkin tepposensa ja alkoi tulla ensin turvotusta, sitten väsymystä ja lopulta ihan ahdistavaa oloa pallean seudulla. Aineenvaihdunta toimi vaihtelevasti, jos ollenkaan. Ennen diagnoosia en saanut hikeäkään pintaan salilla rehkiessä, enkä edes saunassa kunnon löylyissä!

Valitettavasti jouduin käymään useammalla lääkärillä ennen kuin järkyttävä uupumus ja muut vaivani otettiin vakavasti. Lopulta minulla diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain siihen -Thyroxin -lääkityksen. Muutaman viikon päästä alkoikin helpottaa. En enää tarvinnutkaan 16 tuntia unta vuorokaudessa tai enää ei tarvinnut pysähtyä välillä lepäämään parkkipaikalle 30 kilometrin automatkalla. Ihan kuin joku olisi laittanut valot taas päälle.

Vatsan kanssa ongelmat jatkuivat kuitenkin. Turvotti palleaa (etenkin vehnää syödessä) ja hengitystä ahdisti niin, että ihan sattui ja tuntui, kuin se olisi vaikuttanut mielialaankin ikävällä tavalla. Vuosien varrella olin oppinut tarkkailemaan vointinani eri ruokien seurauksena ja aloinkin vältellä kaikkea josta huonoa oloa tuli. Maitotuotteet pistivät vatsan käymään ja ainakin läheiset tietävät, kun vatsa on käymistilassa, niin se ei ole mukavaa kenellekään! Vehnä taas teki tuon ahdistuksen, myös ruisleipä turvotti vatsaa jossain määrin ja pisti sen ”kurluttamaan” omituisesti. Oli noloa istua hiljaisessa toimistossa, kun vatsa möykkäsi kuin viemäriverkosto.

Reilu vuosi lähestulkoon viljatonta (pieniä määriä kauraa vatsa tuntuu sietävän) ja pääosin maidotonta (voita ja juustoa syön silloin tällöin) ruokavaliota sekä kunnon d-vitamiinitankkausta suurella annoksella alkoi tuottaa tulosta. Tämän lisäksi söin kuuriluontoisesti Spirulinaa tai Ashwagandhaa ja muutamia muita vitamiineja ja hivenaineita. Lääkärin suostumuksella laskin Thyroxin-annosta aina parin kuukauden välein. Lopulta, syötyäni lääkettä seitsemän vuoden ajan ja välillä aika isollakin annoksella, lopetin sen kokonaan. Tarkkailin oloani sillä minua varoiteltiin paljon, että muutaman kuukauden päästä vointi romahtaa varmasti. No ei romahtanut!

Olen nyt ollut nyt kaksi vuotta ilman lääkitystä ja olo on tasainen. Pari kertaa olen erehtynyt esimerkiksi sukulaisten luona syöpöttelemään mitä sattuu (ruisleipää, pullaa, pitsaa, sämpylää, lorauttanut kahviin lehmänmaitoa jne.) ja voi jestas sitä oloa! Ihan hirveää kulkea vatsa mouruten ja kivistäen, pierettäen, ahdistaen ja väsyttäen. Kertakaikkisen kamalaa. Onneksi keho on niin viisas, että osaa tuollaisilla hälytysmerkeillä kertoa, että nyt tuli tehtyä jotain tosi typerää.

Oma vatsani on sen verran herkkä, että joskus ravintolassa aika tarkkaan valittu ruokakin voi aiheuttaa oireita. Pari viikkoa sitten työpaikan koulutuspäivässä söimme hotellin ravintolassa lounaan. Itse valitsin reilusti salaattia, riisiä ja kanafileitä kastikkeessa. Ilmeisesti kastikkeessa oli jotain -ehkä vain kanaliemikuutio- joka pisti mahan taas mölyämään loppupäiväksi. Kotona on helppoa, kun tekee kaikki ruoat itse, niin tietää tasan tarkkaan mitä niissä on.

Usein tuttavat ihmettelevät, kun en halua suklaata, pullaa tai palaa kakkua. Kerron, että ei vain ole sen arvoista, kun jälkeenpäin joutuu kärsimään. Jotkut tuttavat taas toteavat, että eivät näe rajoitetun ruokavalion olevan sen arvoista. Mieluummin kertovat syövänsä mitä sattuu ja kärsivänsä turvotuksesta, huonosta ihosta, väsymyksestä jne. Ei ihan istu omaan logiikkaani, mutta eikös me kaikki olla vastuussa vain omasta voinnistamme, joten kukin tyylillään.

Close Menu